maanantai 30. syyskuuta 2013

Porkkana-aurinkosämpylät


Porkkana-auringonkukkasämpylät. Auringonkukkaporkkanasämpylät. Kukkaporkkana-aurinkosämpylät. Kukkasämpyläaurinkoporkkanat. Kukkankoaurimpyläsämkkanat.



tiistai 24. syyskuuta 2013

lauantai 14. syyskuuta 2013

Raseborgsruset ja zumbaa


Vähän jo kipinöi vatsanpohjassa. 
Huomenna on Raaseporin kirmaisu-tapahtuma ja menemme parin muun kanssa vetämään osallistujille alkulämmittelyksi zumbaa! Rakastan zumbaamista ja olen hyvä siinä, mutta vähän silti jännittää kun ei olla harjoiteltu ollenkaan, ja viimeisimmästä lavaesiintymisestäni on jo yli kaksi vuotta. Onneksi on kuitenkin tutut kappaleet ja oikea ohjaaja mukana.


Lähdenkin nyt tästä salille!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tiinu


Olen tehnyt muutaman luonnoksen taikinatiinusta, jonka tulen valmistamaan työharjoittelussa jossain vaiheessa. Samalla verstaalla työskentelee 4 henkilöä, joista yksi on Peku. Pekun on tarkoitus viedä minut sepän pajalle takomaan siihen rautavanteet, eli teen sen aivan itse alusta loppuun.

Piirsin vesiliukoisilla tusseilla ja laveerasin

Pieni lyijykynähahmotelma