maanantai 20. lokakuuta 2014

Syventyminen maalaamiseen


Olen alkanut harjoitella öljyvärimaalausta. 
Tekniikassa on vielä paljon hiomista, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. 
Seuraava maalausidea on minulla jo mielessä. 
Kun tekee lyijykynäpiirustuksia on hyvä välillä vaihdella maalaukseen, 
kun muuten tuntuu, että koko maailma muuttuu mustavalkoiseksi.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

M & J


A5 kokoinen piirustus serkustani ja hänen miehestään.
Grattis till Johanna och Marcus 18.10.2014!


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Uutta väriä

 
Olen muuttamassa ja ajattelin maalata vanhan
ruokapöytäni ja tuolit raikkaan valkoisiksi. 
Käytin valkolakkaa, vaikka en yleisesti suosi lakkaamista.
Puun syyt kuultavat kivasti läpi.
 


Ennen ja jälkeen:

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vesiskootterimies


Tilauksesta olen piirtänyt A3 kokoisen kuvan. 
En olekaan koskaan piirtänyt vettä, kuten tässä. 
Se oli mukava haaste, ja mielestäni onnistuin siinä hyvin.


 Minulta on tulossa toinen samanlainen piirustus.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Alpo Jaakolan patsaspuisto


Vierailin Alpo Jaakolan patsaspuistossa. 
Suuruuden mahtavia töitä metallista, kivestä, puusta...





sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Tomaatit ja kesäsää


Enpä ole ehtinyt kauheasti taiteilla nyt kun työskentelen kalustemaalaajana Westan Oyllä. 
Iltaisin ei enää jaksa oikein tehdä muuta, kuin ehkä käydä kuntosalilla. 
Minulta on kyllä tulossa piirustuksia kunhan saan aikaseksi.

Kasvattelen kirsikkatomaatteja. Harmi, että ulkona on niin kylmä.


tiistai 27. toukokuuta 2014

Haukkaa ennen kuin tipahtaa


Loin värikynillä kuvan himoiten malliani.

Hedelmäliha ehti muuttua ruskeaksi ennen valmistumistani.

torstai 22. toukokuuta 2014

Nettisivu!


Olen tehnyt koulussa portfoliokurssilla itseninäköiset nettisivut, 
jonne olen koonnut parhaimmat teokseni. 
Käy ihmeessä katsomassa: SofiaUhleniusArt

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ovimaalaukset


Sain vihdoin tehtyä maalaukset oviin, jotka olen osittain tehnyt itse. 
Nyt ne voi toimittaa asiakkaalle.



lauantai 10. toukokuuta 2014

Raita ~ Lopputyö


Kivun ja väsymyksen saattamana olen saanut Raidan valmiiksi.
 Eilen poltin nimen ja vuosiluvun sen pohjaan, ja valokuvasin.








tiistai 6. toukokuuta 2014

Lopputyö ennen pintakäsittelyä


Hiomisen ja viimeistelyn matka on pitkä. 
Puuartesaanien lopputyönäyttely Tammisaaren kirjastossa 15.-28.5. :)




Kiertopokaali


Oppilaskuntamme järjestää kerran vuodessa hauskan pelipäivän,
 jolloin ammattikoulu kilpailee lukiota vastaan mm.saappaanheitossa, köydenvedossa ja futsalissa.
 Sain lopputyöni ohella tehtäväkseni polttaa kirjoituksen kiertopokaaliin,
 jonka joku on sorvannut. En tiedä kuka.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viimeistelyn alkua


Olen saanut isältäni paljon hyviä neuvoja siitä, miten työstää veistosta. 
Päädyimme sellaiseen ideaan, että hion kissan etuosan ja teen selkään talttaurat. 
Olen tosi tyytyväinen aikaansaannokseeni!




torstai 17. huhtikuuta 2014

Pohdintavaihe


Olen lopputyöni kanssa sellaisessa vaiheessa, 
etten oikein tiedä mitä kohtaa vielä pitäisi työstää ja minkä kohdan antaa olla. 
Muodot ovat suurpiirteisesti kohdillaan.

Selkä




maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lopputyöskentely


Olen päässyt eteenpäin veistämisessä. 
Turvallisuussyistä en saanut käyttää moottorisahaa, 
joten olen opetellut käyttämään muotoilukirveitä. 
Niillä saa melko nopeasti hakattua paljon pois.