keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viimeistelyn alkua


Olen saanut isältäni paljon hyviä neuvoja siitä, miten työstää veistosta. 
Päädyimme sellaiseen ideaan, että hion kissan etuosan ja teen selkään talttaurat. 
Olen tosi tyytyväinen aikaansaannokseeni!




torstai 17. huhtikuuta 2014

Pohdintavaihe


Olen lopputyöni kanssa sellaisessa vaiheessa, 
etten oikein tiedä mitä kohtaa vielä pitäisi työstää ja minkä kohdan antaa olla. 
Muodot ovat suurpiirteisesti kohdillaan.

Selkä




maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lopputyöskentely


Olen päässyt eteenpäin veistämisessä. 
Turvallisuussyistä en saanut käyttää moottorisahaa, 
joten olen opetellut käyttämään muotoilukirveitä. 
Niillä saa melko nopeasti hakattua paljon pois.






torstai 10. huhtikuuta 2014

Lopputyön alkua


Olen suurimmaksi osaksi vestänyt puuta taltoilla. Käsi on kipeä, mutta en valita!



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014